Tunnisteet

MEDIAKASVATUS 1

H   A   R   J   O   I   T   U   S           1

  • Millaisia viestejämme välitämme kuvalla, kun rajaamme sitä eri tavoin? 
  • Mitä viestiä kuva välittää, kun yhdistämme sen rinnalle toisen kuvan tai muita visuaalisia tai vaikkapa auditiivisia elementtejä? 
  • Miten eri kuvarajaukset ja montaasit vaikuttavat omaan kuvatulkintaamme? 
  • Miten ne vaikuttavat yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan, paikallisesti ja globaalisti?

B 1  -  K U V A N  U U D E L L E E N  R A J A A M I N E N


RAJAUS 1:



B 3  -  K U V A M O N T A A S I


ALKU:

Kaksi ensimmäistä hakutulosta Pixabayssa hakusanalla "random"

RINNASTUS 1:

 
Oikeanpuoleisenkin kuvan tunnelma muuttuu, kun vierelle lisätään kuva poltetuista kirjoista. Onko tunne turhautuminen? Viha? Vaino? Pettymys? Kuvan tunnelma viittaa kirjarovioihin tai ikonoklastiseen tekoon.

”Missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä”

- Heinrich Heine näytelmässään Almansor (1821). Lauseella viitataan myös usein Berliinin Opernplatzilla (nyk. Bebelplatz) natsien 1933 toteuttamiin kirjarovioihin. 

RINNASTUS 2:

 
Oikeanpuoleinen kuva muuttuu, kun rinnalle lisätään kuva kirjapainotaidon kehittäjän, Johannes Gutenbergin muistomerkistä. 

“It is a press, certainly, but a press from which shall flow in inexhaustible streams...Through it, God will spread His Word. A spring of truth shall flow from it: like a new star it shall scatter the darkness of ignorance, and cause a light heretofore unknown to shine amongst men”

― Johannes Gutenberg

RINNASTUS 3:

 
Tai kun rinnalle lisätään kuva tietokoneesta ja älypuhelimesta.

"Mediahistoria on yleisesitys viestinnän historiasta ja synteesi median roolista historiassa. Teos kertoo valikoidusti median historian pääpiirteet puheen synnystä sosiaaliseen mediaan. Painotus on 1400-luvulla tapahtuneen kirjapainotaidon keksimisen jälkeisessä ajassa. Katsaukset pitävät sisällään tärkeimpien mediateknologioiden historian tiivistetysti kuljettaen erikseen mukana myös huomioita suomalaisen median kehityksestä."

- Jukka Kortin teoksen, Mediahistoria (2016), esittelyteksti. 


B 5  -  L U E  &  K U U N T E L E 


MUISTIINPANOT:

Molemmat nostavat esiin valokuvan keksimisen mullistavuuden 1800-luvun alkupuolella, kontekstualisoiden sen ajan tieteen (kemia) ja yhteiskunnan vallitsevien arvojen (valituksen jälkeinen rationaalisuus) kehitykseen (kuvan todistusvoimaisuuden ylivoimaisuus). Molemmat tosin mainitsevat myös tätä vanhemman, myös luonnosta löytyvän ilmiön, Camera Obscuran. 

Molemmat pohtivat kuvan todenmukaisuutta tiedonvälittäjänä ja sen nauttimaa vahvaa todistusvoimaisuuden uskottavuutta. Kumpikin nostaa esiin kuvan rantaan huuhtoutuneesta syyrialaispakolaislapsesta (Alan Kurdi, kuvaaja Nilüfer Demir, 2015) esimerkkinä vaikuttavasta uutiskuvasta. Mäenpää pohtii tämän kuvan merkitystä asenteisiimme Syyrian sodasta, Salo puolestaan pohti Vietnamin sodasta otettujen ikoniseksi muodostuneiden kuvien (esimerkiksi kuvaa napalminpolttamasta lapsesta Phan Thi Kim Phucista, kuvaaja Nick Ut, 1972) merkitystä asenteisiin Vietnamin sodasta. Kummassakin tunteisiin vetoavien uutiskuvien uskotaan vaikuttaneet kielteisiin asenteisiin suhteessa sotaan. 

Mäenpää käyttää edellämainitun ilmiön yhteydessä Zeynep Gürselin termiä muovaavat fiktiot (formative fictions). Salo puolestaan nostaa kulttuurisidonnaisuudesta esiin sen, että valokuvan historiaa on kritisoitu länsimaalaiskeskeisyydestä, mutta tieto onneksi täydentyy kokoajan. Todistusvoimaisuus valokuvalla on vahva, mutta sidonnaisuudesta ihmiseen, kulttuuriin tai näkökulmaan se ei tietenkään ole vapaa.

Salo vertaa nykyistä miljardien kuvien tulvaa sanoihin. Onhan sanojakin paljon, ja niihin osaamme kohdistaa lähdekritiikkiä. Hän myös muistuttaa, että myös kuvan luotettavuuden määrittelee ennen kaikkea lähde. Samaa lukutaitoa tulisi siis kohdistaa myös kuviin, joista on tullut sanojen kaltaisia: nopeita informaation välittäjiä, jotka saattavat jopa kadota heti informaation välitettyään (Snapchat jne.). Salo siis haastaa ajatuksen, etteivät valokuvat enää olisikaan muistojen tallentajia, vaan informaation välittäjiä (ja valokuvaajana tuntee surua kuvien kertakäyttöisyydestä). Mäenpää nostaa ajatuksen kontekstuaalisuuden: Afganistanilaisvalokuvaajat kuvaavat kielloista huolimatta tallentaakseen ja välittääkseen, mitä maassa tapahtuu. Mäenpää painottaa, että kuvaajilla on suuri merkitys muokata sitä, mitä ajattelemme maailmasta (ja "kirjoittaa" historiaa).

Salo läpikäy valokuvan historiaa teknisten muutosten ja mullistusten kautta: rullafilmi, kaitakamerat, digikuva. Mäenpää nostaa esiin digitaalisuuden mukanaan tuoman vauhdittuneen keskustelun kuvanmuokkauksesta ja sen helppoudesta, vaikka jonkintason muokkauspyrkimyksiä on ollut aina. Salo mainitsee, että todistusvoimaisuuden säilyttääkseen, kuvajournalismi valokuvauksen kenttänä on muokkaukselle kaikista kriittisin ja tarkin. Mäenpää nostaakin esiin palkitun kuvajournalisti Steve McCurryn (muun muassa ikoninen Afgaanityttö, 1984) ympärille muodostuneen kuvanmuokkauskohun. Nimenomaan arvostettuna ja luotettuna pidetty kuvajournalisti nauttii erityistä valtaa, vastuuta ja luottamusta, joka voi rikkoutua yhdessä yössä. McCurryn tuoreita Kuubassa otettuja kuvia oli muokattu poistamalla ihmisiä ja asioita kuvasta. Tätä ei pidetä kuvajournalismin piirissä sallittavana kuvanmuokkauksen tasona. Nykyvalossa paljastunut saman kuvaajan National Geographicin kansi vuodelta 1984 tuomittiin niin ikään, mutta aikanaan siinä käytettyä muokkauksen tapaa pidettiin kuvajournalismin mittarilla hyväksyttävänä. Määritelmä uskottavan uutiskuvan suhteen on siis ollut historiallisesti suhteellista. Kuvajournalismiin pätevät muutenkin samansuuntaiset säännöt, kuin muuhunkin journalismiin, jonka keskeinen ydin on luotettavuus. Sekä Salo, että Mäenpää painottavat suurta luottamusta ja uskottavuutta nauttivien mediatalojen olevan äärimmäisen tarkkoja kuvistaan. Mäenpää myös tosin epäilee valokuvan siltikin nauttivan varauksettomampaa uskoa objektiivisuudesta, kuin muun journalismin.

Salo mainitsee, että valokuva oli jo alunperin ennen kaikkea yksityishenkilöiden, ei ensisijaisesti tieteen tai taiteen väline. Aiemmin vain erittäin rikkailla oli varaa muotokuviin, nyt myös muilla. Salo muutenkin pitää "tavallisten ihmisten" valokuvia vilpittömyydessään kiinnostavina. Ammattilaiskuvaajat kun pyrkivät kuvataiteen ihanteisiin. Tällä hetkellä kuvataiteen kentällä kiinnostavinta onkin kuvataiteilija-valokuvaajat, kuten Cindy Sherman.

Salo myös nostaa kuvan olevan hyvin täynnä informaatiota. Mäenpää puolestaan laajentaa ajatusta ja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan havaitsemme ja tunnistamme kuvasta elementtejä, jo ennen kuin edes sisäistämme niitä - tunteet edellä.  



LINKKEJÄ:

Luentodiat – Harjoitus 1

Pyhäinhäväistys vai hauskaa huumoria, YLE     
Kansallisgalleria, digitaalinen teoskuvakokoelma
Luulitko tietäväsi kaiken meemeistä?, Docventures, YLE
Uutiskuvat toden ja tulkinnan välissä, Jenni Mäenpää 
Muiston säilyttäjästä viestin välittäjäksi, Merja Salon haastattelu

Apuna:

Meemikone
Remiksi – kuvankäsittely meemien teossa
InLearning – kuvankäsittely GIMPssä

Muuta:

Sinä et saa nähdä näitä kuvia! – Suomen kuvalehti

















Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti