MEDIAKASVATUS 2
H A R J O I T U S 2
Tällä harjoituskerralla tutustumme kuvamuokkauksen voimaan. Pohdimme itse kuvia tuottaen:
- Miten kuvaretussi vaikuttaa kuvan lopputulokseen?
- Missä menevät kuvan muokkauksen, muuntelun ja manipulaation rajat?
- Miten mahdollisuuksia kehittyvät kuvanmuokkausteknologiat luovat?
- Miten ne vaikuttavat yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan, paikallisesti ja globaalisti?
OMA KUVA:
MUISTIINPANOT:
Kuten muissakin ilmiöissä, myös kuvan tuottamisen historiassa on kokeiltu sen erilaisia mahdollisuuksia ja etsitty rajoja. On luonnollista, että erityisesti uudessa viestintä- tai ilmaisuvälineessä (tai muussa innovaatiossa) pyritään hahmottamaan mahdollisuuksien rajat - hyvässä ja pahassa. Jokainen väline voidaan valjastaa klassisessa dualismissa hyvään ja pahaan, oleellista on intentio (joka on suhteellista). Fotomontaasi edustaa varhaista kuvanmuokkausta, valokuvan manipulointia, totuudella ja kuvitellulla leikittelyä.
Materiaaleissa annettiin historialliset esimerkit sekä fotomontaasin mahdollisuuksista kirjan kuvitustaiteelle, mutta myös poliittiselle antipropagandalle.
Ensimmäisessä esimerkissä on ilahduttavasti esimerkki Suomesta: Fantasiasatukirjan (Otso Pietinen: Pikku Siljan unisatu) kuvitus vuodelta 1945. Vaikka vastaavia kokeiluja niin teknisesti kuin esteettisestikin voi löytää jo Mélièsiltä liikkuvan kuvan osalta vuosisadan alusta, ensimmäinen ajatus vastaavasta Suomessa lastenkirjakuvituksessa tuntuu edistykselliseltä vuosikymmeniä myöhemmin. Satukirjan luoneen perheen idearikkaus on merkillepantavaa ja on sääli, että teos on jäänyt kustantamon konkurssin epäonnisen ajankohdan vuoksi vaille jo aikalaisten tunnustusta tai huomiota. Esimerkki korostaa toisaalta myös museoiden (tässä tapauksessa Suomen Valokuvataiteen museo) merkityksen kulttuurin ja historian tallentajana suhteessa myös innovaatioihin, ei vain yleisömenestykseen. Kirjassa on muokkaamalla filminegatiiveja luotu fantasiamaailma jätteineen ja keijuineen.
Täysin erilainen esimerkki on James Heartfieldin lahjakkuus kuvamontaasitekniikan taiturina vuosilta 1920-1938. Heartfieldin tuotanto kattaa kuvituksia radiomainoksista lehtikuviin, kansikuvituksiin ja julisteisiin, joita leimaa kekseliäs natsiantipropaganda. Ajan propagandajulisteille ja dadaismin perinteelle tyypillinen tyylittely sopii myös kritiikiksi ylivertaisuutta korostaneelle natsiaatteelle - myös Heartfieldillä on juuret dada-liikkeessä. Vastaavia ideoita poliittisen satiirin kuvissa on tänäkin päivänä nähtävissä erityisesti pilakuviksi tyyliteltynä. Heartfieldin esimerkit ovat ajassaan erittäin edistyksellisiä ja onnistuneita.
Nykypäivän asenne kuvanmuokkaukseen on muotoutunut koko viimeisen vuosisadan ja on nykyään valokuvan piirissä melko kriittistä. Maailman johtava valokuvakilpailu World Press Photo määrittelee melko tiukat ohjeet kuvamanipulaatiolle: mustavalkoisuus, kevyet valotuksen muokkaamiset ja rajaaminen ovat ok, mutta suora vääristely värissä tai koossa ei ole sallittua, kuten ei pienimmänkään elementin poistaminen, lisääminen tai kuva-alueen monistaminen. Kuvasta ei myöskään saa teknisillä muokkauksilla kadota informaatiota, jonka esimerkiksi valon voimakas muokkaaminen voi saada aikaan. Peilaten vallitseviin yleiskäsityksiin hyvistä kuvamuokkauksen tavoista tai mielikuvista yleisesti sallitulle muokkauksen tasolle, nämä ohjeet mukailevat niitä.
Ehkä myös yleinen kuvanlukutaito ja lähdekritiikki on tasolla, jossa ymmärretään, ettei jokainen nähty kuva ole totta. Itse näkisin kuitenkin, että myös valokuvien kuvanmuokkauksen mahdollisuuksien läpinäkyväksi tekeminen auttaisi ymmärtämään mitä kuvalle on edes voinut teknisesti tehdä. Teknologian kehittymisen myötä syntyneet mahdollisuudet eivät ehkä ole päivittyneet suuremmille yleisöille riittävästi riittävän lukutaidon syntymiseen tässä ajassa, tai varsinkaan tulevassa. Tästä kertoo pintansa pitävä usko videoiden, etenkin live-videoiden uskottavuuteen ja todistusvoimaan. Tätä käsiteltiin Joonas Niemisen ja Veli-Pekka Hämäläisen Ylelle tekemässä artikkelissa Kun omiin silmiin ei voi enää luottaa – näin sinua huijataan liikkuvalla kuvalla vuonna 2017. VFX-asiantuntija Samuli Torssonen on huolissaan siitä, miten vähän ihmiset ymmärtävät teknologian mahdollisuuksista. Artikkeli esitteleekin pelkopuheen kaikuisen tulevaisuuskuvan, jossa ihmiset eivät oikeasti voi tunnistaa, mikä on totta ja mikä ei - videokuvassakaan. Nykyään livekuviin, esimerkiksi sosiaalisen median filttereihin lisättävät kasvojenvaihto-ominaisuudet eivät ole niin teknisesti kehittyneitä, etteikö katsoja pysty tunnistamaan niitä epätosiksi, mutta näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa, mikäli teknologia kehittyy ja edullistuu myös arkipäiväiseksi ihmisten käyttöön. Puhumattakaan, mitä esimerkiksi poliittisen tai taloudellisen agendan voimin tekniikalla voi saada aikaan. Omasta näkökulmastani olisi naiivia sanoa, että suurten massojen medialukutaito ehtisi kehittyä teknologian tahdissa mitenkään riittävällä tasolla ja suuressa vaarat ovat näissä taidoissa heikoimmat, eli nimenomaan vanhimmat sukupolvet. Tampereen yliopiston tutkijat Asko Lehmuskallio ja Jenni Mäenpää niin ikään allekirjoittavat ajatuksen: myöskään videomanipulaation paljastavat teknologiat eivät tule kehittymään manipulaattoreiden keinojen kanssa riittävässä tahdissa, eikä kaikkia huijauksia tulla paljastamaan. Näin tuntuu olleen aina: suurten yleisöjen ymmärrys tai osaaminen on aina manipulaattoria heikommalla tasolla, vaikka kehittyykin - riippuen, kuinka totuttua tai edistyksellistä teknologiaa tai tekniikkaa on käytetty.
Lehmuskallio todella muistuttaa, ettei videonmuokkauskaan ole uusi ilmiö. Toden totta, elokuva ja valokuva ovat jo alkuvuosinaan kokeilleet manipulaation mahdollisuuksia ja erityisesti videon historia on jo ensihetkistään välittänyt fiktiota ja perustunut hätkähdyttäville tunne-elämyksille ja vaihtoehtoisille todellisuuksille dokumentaarisuuden sijaan. Myös The New York Timesin Youtube-videon (2019) aluksi Deed Fake -mekanismin avulla nähty Adele, eli Claire Wardle, internetin kuvamanipulaation asiantuntija muistuttaa ilmiön juurista. Voimme pelästyä nyt tekoälyn avulla luotuja deepfake -videoita, mutta meitä pyritään manipuloimaan muillakin tavoilla - edelleen. On kuitenkin luonnollista, että uusimmat hämmästyttävät ja vanhemmat narutukset suututtavat. Deepfake-videot kiehtovat ainakin vielä itseäni ja näkisinkin, että uuden teknologian edessä pelon taakse piiloutuminen ei auta kouluttautumaan ja ymmärtämään manipulaation mahdollisuuksia tunnistaakseen näitä (tai muistaakseen kyseenalaistaaa aika lailla kaiken), niitä nähdessään. Manipulaation ja muokkauksen pitkän historian valossa näenkin erittäin huolestuttavana, miten vajavaiset perustaidot ihmisillä on tunnistaa ja ymmärtää ilmiötä ja kuinka huolestuttavalta tulevaisuus näyttää trollitehtaiden ja valemedioiden määrän ja mahdollisuuksien lisääntyessä. Näkisin kyseessä olevan äärimmäisen merkittävän, moniaspektisen turvallisuuskysymyksen.
LINKKEJÄ:
Kommentit
Lähetä kommentti