KUVAMATKA 3
H A R J O I T U S 3
ORIGINAALIN ÄÄRELLÄ
Kuvamatkan kolmannella matkaviikolla työskentelet pääasiassa itsenäisesti: tutustut alkuperäiseen Avainkuvaan sekä muihin taideteoksiin Rovaniemen taidemuseolla sekä kirjoitat niistä tulkinnoista, joita originaalin kohtaaminen sinulle tuottaa.
Lisäksi alat valmistautua ryhmäsi kanssa taiteilijan elämänkerta- tutkimuksen, eli biografian tekemiseen.
MUISTIINPANOT:
Koska opiskelen etänä, meistä kahdesta Rosa kävi Korundissa. Mietin miten video toimisi tässä, mutta koen, että erittäin hyvin (kiitos siis Rosa)!
Oli muutenkin mukava nähdä teoksia Korundissa ja päästä kuin virtuaaliselle museomatkalle, sillä olen ollut aktiivinen museoissa kävijä ennen koronaa ja etenkin ennen Rovaniemelle muuttamista. Tuli kutkutus päästä itsekin näkemään teoksia, niin mahtavia nykytaidejuttuja näytti olevan!
Teos erottuu tutuksi heti portaiden päässä, mutta tilan esillepanoissa oleva pyöreä keinutuoliteos heikentää näkyvyyttä ja teoksen tarkastelua kokonaisuudessaan kerralla. Muut teokset tilassa on ovat avainkuvan ohella nykytaidetta ja tilan muiden teosten värimaailmassa on paljon samoja: punaista, pinkkiä, kirkkaita värejä. Eniten kuitenkin teoksia yhdistää omaperäinen kekseliäisyys ja oivaltavuus. Myös naiseuden ja tyttöyden teemojen käsittelyä on rinnalla. Pidin erityisesti Aurora Reinhardin High Riderista (2013), joka yhdistää barbinuken jalat ja sakset.
Oma teoksemme näytti upealta isona. Kerrokset ja pensselinvedot ja pinnat elivät voimakkaammin. teoksessa oli enemmän dynamiikkaa ja syvyyttä. Pintojen epätasaisuus tekstuurisesti ja väreiltään erottui. Se mikä aiemmin oli pientä, olikin yhtäkkiä suuri.
Yleinen tunnelma oli vieläkin vaaleanpunaisempi, herkullisempi ja ”tyttömäisempi”. Teoksessa oli yhtäkkiä enemmän värejä ja ne erottuivat toisistaan. Se mikä tuntui näytöllä punaiselta, saattoikin olla oranssi. Sävyt erottuivat toisistaan. Myös se, mitä värejä valkoinen sisälsi, näkyi paremmin.
Kirkkain punainen on paljon ”lihaisampi” ja pensselinvedot ”raaempia,” jolloin niissä oli yksityiskohtana yhtäkkiä jotain groteskia. Virkkaaminen tuntuikin kuin suolenpätkien käsittelyltä.
Teokseen valittu tekniikka, maalaus, oli nähtävillä huomattavasti konkreettisemmin - ja se muutti tunnelmaa koko teoksesta. Yleisesti pensselinvedot loivat tunnelman tietynlaisesta luonnostelusta ja viitteellisyydestä, joka näytöllä sai tulkitsemaan kuvaa tietyllä tapaa armottomammin. Esimerkiksi pensselinvedot tytön mekossa tuntuvat nyt vain liikkeen viitteellisyydeltä, kun digimuodossa ne olivat enemmän ”tässä on viiva, miksi tässä on viiva näin?”. Vedot muuttavat myös mekon kankaan tekstuuria. Toisaalta livenä mekon väri on ensimmäisessä kuvassa entistä enemmän vaalean ihonvärin konnotaatioita synnyttävä. Jännittävästi molemmat fiilikset vaihtavat toiseen suuntaan, kun kuvan näkee tässä muodossa – ennen vaaleanpunainen, läpinäkyvä mekko, nyt enemmän vaalean ihonvärinen ja liikkuva. Silti mekko tuntuu tosin edelleen läpinäkyvältä ja herättää kysymyksiä.
Samalla maalaustekniikka saa kuitenkin havahtumaan valintojen määrästä teoksessa. Vaikka tyyli on maalauksessa viitteellinen ja luonnosmainen, se silti muistuttaa jokaisen pensselinvedon suunnasta valintana. Se saa pohtimaan, miksi muodot ovat syntyneet tällaisiksi, ja miksi jossain kohdassa väri muuttuu. Prosessuaalisuus tulee läpinäkyväksi. Digimuotoisissa kuvissa kyky nähdä tämä heikkenee, sillä digimuotoisten kuvien prosessuaalisuus on erilaista. Näytöllä kuvaa luodessa voi vaikka valita valmiin maalaustyylisen pinnan tai tehdä luonnosmaisen viitteellistä taitojen puuttuessa. Näin suuressa kuvassa luonnosmainen viitteellisyys on selkeämpi valinta ja ehkä jopa vaikeampi toteuttaa, kuin yksityiskohtaisuus. Se saa siis pohtimaan enemmän, miksi taiteilija on valinnut tämänkaltaisen tyylilajin.
Tarinallinen kuva oli digimuotoisena hyvin sarjakuvamainen, mutta se ei ole sitä enää todellisessa koossaan. Kuvan muotoon ja kokoon joutuu myös totuttautumaan täysin uudelleen. Yhtäkkiä teoksen katsomisen tuli samoja tunteita kuin alussa: onpa sekavaa, en erota. Kunnes kuvaan uudessa muodossaan taas tottui. Tunnelma ja tunne kuvasta muuttui tämän seurauksena odotettua enemmän.
Yllättävää oli myös, että teos sisältää todellisuudessa loppuosan, jonka mekin näimme. Mutta esillepanosta se puuttuu, kuten meidän analysoitavasta kuvastakin. Tämä oli hämmentävää, sillä omasta mielestäni se kuuluu teokseen ja sen puuttuminen muuttaa oleellisesti koko teoksen. Jos kyseessä olisi omani, en ehkä antaisi edes esittää sitä näin: sehän on kokonaan eri teos.
Kaikista yllättävintä oli kuitenkin yksi, pieni asia. Miten kaikkien näiden viikkojen jälkeen en ollut huomannut tytön laittavan lippua lukulaitteeseen tullessaan sisään? Miten se on voinut jäädä huomaamatta, mutta nyt huomasin heti? Jouduin pohtimaan ”onko tähän lisätty jotain,” vaikkei se ole mahdollista. Tuntuu hölmöltä, vähän huijatulta ja ennen kaikkea epäuskoiselta omaa havainnointikykyä kohtaan!
Mielenkiintoista on, miten kuva muuttuisi vielä, jos olisin sen kanssa samassa tilassa. Tuoksuuko se joltakin? Miltä se näyttäisi ero valossa?
Video: Rosa Haikonen / Korundi 19.9.2020
BIOGRAFIA - KATJA TUKIAINEN:
LINKIT:
Biografinen ja taidepsykologinen lähestymistapa – Marjo Räsänen
Biografia – Henri Cartier–Bresson
Kommentit
Lähetä kommentti